Seuran historia


FC Rauma eli virallisesti Football Club Rauma ry on vuonna 1996 Rauman NMKY:n, Rauman Kisa-Veljien ja Uotilan Työväen Urheilijoiden johtotason henkilöiden perustama seura.

Perustajaseurojen tavoitteena oli luoda uusi, yhteinen seura, joka mahdollisimman hyvin palvelisi raumalaista jalkapalloilua ja raumalaisia jalkapallon pelaajia. Siitä lähtien FC Rauma on ollut mukana raumalaisen jalkapalloilun eteenpäin viemisessä.

Alussa suurin ongelma idean toteuttamisessa oli kuitenkin se, että perustusseurojen oli luovuttava toiminnoistaan, jotka merkittävällä tavalla liittyivät seurojen historiaan ja toimintaan. Kaikilla seuroilla oli takanaan yli 30-vuotinen historia jalkapalloilun parissa, Uotilan TU:lla historia oli pisin, lähes 50 vuotta. Seurat kuitenkin näkivät yhteistoiminnan tarpeelliseksi ja niinpä uuden raumalaisjoukkueen synnystä lyötiin herrasmiesmäisesti "kättä päälle".

Uuden seuran toiminnan alkumetrit eivät olleet helppoja, mutta se vakaumus, jolla raumalaista jalkapalloa haluttiin viedä eteenpäin, tekivät vaikeuksista vain voitettavissa olevia haasteita. Seuran historian ensimmäinen sarjapaikka avautui III divisioonassa, kun Uotilan TU luopui sarjapaikastaan ja Palloliiton suostumuksella tuo paikka annettiin FC Raumalle. Sen jälkeen Miesten edustusjoukkue on pelannut niin 3. kuin 4. -divisioonassakin ja Naisten edustusjoukkue parhaimmillaan 1.divisioonassa. Juniorijoukkueet ovat pelanneet pääasiassa piirisarjaa, mutta parina vuotena B-tyttöjen joukkue pelasi 2010-luvulla myös 1.divisioonassa.

Tällähetkellä voidaan työn tuloksia katsella hyvillä mielin. Joukkueissa riittää pelaajia sekä toimijoita ja seuran toiminta kehittyy kokoajan.


FUTSAL

Kaudella 2008 - 2009 FC Rauma perusti futsalmiesten joukkueen, joka koostui lähinnä OKL:n opiskelijoista. Joukkue aloitti pelaamisen nelosessa ja tavoitteena oli heti nousta suoraan kolmoseen.

Kauden 2009 - 2010 joukkue koostui pitkälti futiksen pelaajista ja miehet olivat valmistautuneet henkisesti pelaamaan vielä tämän kauden nelosessa, mutta joukkueelle tarjoutui jo ennen kauden alkua nousu kolmoseen, kun PoPa2 luopui kakkosen sarjapaikastaan. Tämän johdosta MuSa2 nostettiin kakkoseen ja FC Rauma MuSa2:n tilalle kolmoseen. Kausi päättyi nousuun ja edessä olivat uudet haasteet 2.divisioonassa.

Kaudeksi 2010 - 2011 vetovastuun otti paluumuuttaja Sami Laine. Tavoitteeksi asetettiin nousu valtakunnalliseen Ykköseen. Pitkän kauden tavoite täyttyi ja hienojen otteiden jälkeen Raumalla juhlittiin nousua.

Edellisellä kaudella tavoitteisiin yltäneet vihreävalkoiset lähtivät sesongille 2012 - 2013 vielä kovemmalla itseluottamuksella. Tavoitteeksi asetettiin nousu Futsal-Liigaan, vaikka muiden arvioissa tästä ehkä oltiin kaukana. Joukkue pysyi sarjan kärjen tuntumassa kauden alusta asti, ja omat vaikeutensa toi valmentajan vaihtuminen kesken kauden, kun Sami Laine väistyi ja Niila Asunmaa astui "Sämpyn" saappaisiin. Kaikesta huolimatta peli pysyi hyvin kasassa läpi kauden. Tästä tuloksena suoran nousun varmistuminen kierros ennen sarjan loppua. Tavoitteisiinsa yltänyt joukkue juhlikin railakkaasti neljättä nousuaan viiteen vuoteen, ja monen pitkäaikainen haave Futsal-Liigasta oli vihdoin käynyt toteen.

Kaudella 2023 - 2024 FC Rauma pelaa miesten futsal kakkosessa.


Club History

FC Rauma, officially known as Football Club Rauma ry, was founded in 1996 by leading figures from Rauman NMKY (Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys / Young Men's Christian Association or YMCA), Rauman Kisa-Veljet, and Uotilan Työväen Urheilijat (Uotila Labor Sports Club).

The goal of the founding clubs was to create a new, joint club that would best serve football in Rauma and the football players of Rauma. Since then, FC Rauma has been actively involved in advancing football in Rauma.

However, the initial challenge in implementing the idea was that the founding clubs had to relinquish activities that were significantly tied to their history and operations. Each club had a history of over 30 years in football, with Uotilan TU having the longest history, almost 50 years. Nevertheless, the clubs saw cooperation as necessary, and the birth of the new Rauma team was agreed upon amicably.

The early steps of the new club were not easy, but the conviction to advance Rauma football turned challenges into achievable goals. The club's first league position opened up in the Third Division when Uotilan TU relinquished its spot, and with the approval of the Football Association, that spot was given to FC Rauma. Since then, the Men's representative team has played in both the Third and Fourth Divisions, while the Women's representative team reached its peak in the First Division. Junior teams mainly played in the district league, but for a couple of years in the 2010s, the B-girls' team also played in the First Division.

Currently, the results of the efforts can be viewed with satisfaction. There are enough players and contributors in the teams, and the club's activities continue to evolve.

Futsal

In the 2008-2009 season, FC Rauma established a men's futsal team, primarily consisting of students from OKL ( department of Turku University’s teacher education Center in Rauma). The team started playing in the fourth division, aiming to move straight up to the third division.

In the 2009-2010 season, the team comprised mainly football players, and mentally prepared to play in the fourth division for the current season. However, before the start of the season, the team was offered promotion to the third division, as PoPa2 gave up its spot in the second division. As a result, MuSa2 was promoted to the second division, and FC Rauma took MuSa2's place in the third division. The season ended with promotion, and new challenges awaited in the second division.

For the 2010-2011 season, the leadership was taken over by returnee Sami Laine. The goal was promotion to the national First Division. After a long season, the goal was achieved, and Rauma celebrated the promotion.

Encouraged by the achievements of the previous season, the green and white team started the 2012-2013 season with even greater self-confidence. The goal was promotion to the Futsal League, although others might have considered this goal distant. The team remained near the top of the league from the beginning, and the change of coach mid-season, when Sami Laine stepped aside and Niila Asunmaa took over, brought its own challenges. Despite this, the game remained solid throughout the season, resulting in direct promotion one round before the end of the season. The accomplished team celebrated its fourth promotion in five years, and the long-standing dream of Futsal League had finally come true.

In the 2023-2024 season, FC Rauma plays in the men's futsal second division.



FC Rauma ry, Football Club Rauma ry

Hakunintie 18, 26100 Rauma

Y-tunnus:1439666-7

Puh. 044-0228290

Sähköposti: juniorit@fcrauma.com