FC Rauman futsaledustus Cupissa jatkoon, Pirkkalasta ei herunut pisteitä

23.10.2015

FC Rauman tuplaviikonloppu Tampereen seudulla alkoi perjantain cup-ottelulla ACEa. Raumalaiset hakivat jatkopaikan numeroin 2-4 (1-0).

Etusivu

Avausjakso oli raumalaisilta vaisua peliä ja ACE johtikin tauolla ottelua 1-0. Toisella jaksolla FC Rauman peli oli huomattavasti aktiivisempaa ja kerta toisensa ACE joutui luopumaan pallosta raumalaisten prässätessä korkealta. FC Rauman maaleista vastasivat Niila Asunmaa ja kolme kertaa osunut Oskar Nyholm. Seuraavaksi cup-juna puksuttaa Valkeakoskelle, jossa vastaan tulee Futsal-Liigan Mad Max.


Sunnuntaina vastaan asettui Pirkkalassa PJK, joka voitti ottelun selvin numeroin 5-1 (1-0).

Avausjakso oli aluksi tarkkaa ja tasaista peliä, jossa kummallakaan ei ollut kovinkaan vaarallisia tilanteita. Jakson edetessä kuitenkin PJK otti pelin hallinnan itselleen luoden muutaman vaarallisen tilanteen raumalaismaalille. Jakson maalin teki jakson puolivälissä isäntien Jiri Simola, jonka laukaus muutti suuntaa raumalaispelaajasta ja painui takakulmaan. FC Rauman laukaukset viuhuivat pääsääntöisesti Pirkkalan liikuntatalon päätyseinään.

Toisella jaksolla raumalaiset pitivät enemmän palloa ja saivat luotua enemmän tilanteita kuin avausjaksolla, mutta viimeistely ontui.  PJK:n viimeistely oli sen sijaan terävämpää ja jakson puoliväliin mennessä pirkkalalaisten johto oli lisääntynyt jo neljään maaliin. Maalit syntyivät lähinnä nopeista vastaiskuista. 4-0-maalin jälkeen FC Rauma alkoi pyörittää peliä lentävällä maalivahdilla, mutta vaaralliset tilanteet jäivät vähiin. Jesse Walleniuksen komea kavennusmaali kaukolaukauksella yläriman kautta jäi laihaksi lohduksi. Lopussa vielä Simola kaunisteli loppunumerot 5-1:een illan toisella osumallaan. 

Katso Tampereen seudun otteluiden maalintekijät ja rangaistukset Futsal edustuksen omilta sivuilta:http://fcraumafutsal.blogspot.fi/2015/10/cupissa-jatkoon-pirkkalasta-ei-herunut.html

Tulevana viikonloppuna FC Rauma taistelee kahdesti pisteistä kotiyleisönsä edessä. Lauantaina vastassa on sarjanousija JoSePa Joutsassa ja sunnuntaina vastassa on Joensuulainen Riverball. Molemmat ottelut pelataan Kauppiksella klo 14.00.