T8 (2012-2015)

GT/ FT 2019

Ilmoitukset

Ei uutisia


Tervetuloa mukaan jalkapalloilemaan, sinä 2012-2015 vuosina syntynyt tyttö! 


Kesäisin harjoittelemme Pyynpään ja Monnan kentillä (Lännentie 1, Bergströmin lammen vieressä), syksystä kevääseen talviharjoitteluhallissa (Teollisuuskatu 19).

Treeneissämme opetellaan jalkapallon käsittelyä ja motorisia taitoja samalla, tutustuen ja ryhmässä toimimisen sekä sinnikyyden taitoja opetellen. Pelitaitojen lisäksi opettelemme ottamaan kaikki mukaan joukkoon, mahdollistamme onnistumisen kokemuksia ja kasvatamme itseluottamusta ja hyvää itsetuntoa.

Treenikerrat pitävät sisällään erilaisia harjoitteita, pelaamista ja loppuvenyttelyt.

Tähän porukkaan uskaltaa tulla mukaan, on sitten reippaampi tai vähän ujompi tyyppi. Ilman aikuista ei tarvitse tulla, vaan kentän laidalle kannustamaan tai kentällekin apukäsiksi mahtuu kyllä.

Tervetuloa! 

 

Voit käydä muutaman kerran kokeilemassa joukkueen treeneissä ennen varsinaista ilmoittautumista ja kausimaksun maksamista. Kausimaksu on vuonna 2020 220 euroa (sis. treenit, pelipassin ja vakuutuksen. Kausimaksun voi maksaa kerralla tai osissa. Lisätietoa treeneistä ja kausimaksusta saat joukkueenjohtajalta. Ole yhteydessä myös, jos haluatte tulla kokeilukerroille, niin osaamme odottaa uutta tulijaa.

Joukkueenjohtaja: Sanna Puumalainen 0505984219 /sanna.puumalainen@hotmail.com