FC Rauma 1996 - 2008

Kohta se alkaa!
Nimittäin edustuksen kausi 2007. Avajaisottelu pelataan torstaina 10.5 klo 19.00 Äijänsuolla, vastustajaksi saapuu KoPa Kokemäjeltä. Mutta ennen peliä ja pelin aikana tapahtuu. "Mitäs niillä nyt on mielessä"?
Ennen peliä FC Raumalle luovutetaan Sinettiseura-tunnus. Luovutuksen suorittavat Palloliiton raumalaislähtöinen nuorisopäällikkö Marko Viitanen ja Nuori Suomi Ry:n yhteyspäällikkö Eija Alaja. Sinetti on Nuori Suomi Ry:n ja Suomen Palloliiton myöntämä tunnustus laadukkaasta työstä lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen eteen. Se myönnetään seuroille, joiden toiminta täyttää tiukat laatuvaatimukset, toiminta perustuu Kaikki Pelaa ja Fair Play-sääntöihin sekä kehittävät toimintaansa jatkuvasti mm. kouluttamalla valmentajia, joukkueenjohtajia ynnä muita seuratoimijoita. Ja tämän ajatuksen hengessä ennen ottelua seura järjestää jäsenilleen koulutustapahtuman. Valmentajia kurssittaa Marko Viitanen ja muille seuran puuhamiehille ja -naisille Eija Alaja pitää oman koulutuksen. Sinetin luovutus alkaa klo 18.30 ja kentällä nähdään myös kaikki seuran juniorijoukkueet, noin 200 junnua. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy.
Puoliajalla kisataan taas tutussa rankkarikisassa. Kevätkierroksen pääpalkintona on kaksi lippua Rauma Bluesiin ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan kaksi lahjakorttia pizzeria Rivieraan. Ilmoittautuminen ensimmäisellä puoliajalla kuuluttamoon. Kisa käydään samoilla säännöillä kuin ennenkin. Eli kiinnityksen pääpalkintoon saa iskemällä kaikki kolme rankkaria sisään, jos useampi henkilö saa kolme maalia, arvotaan pääpalkinto heidän kesken. FC Rauma kiittää palkintojen lahjoittajia Rauma Bluesia ja Rivieraa.
Valkovihreys on elämäntapa!! 
Viimeksi päivitetty ( 09.05.2007 )
 
< Edellinen   Seuraava >