| FC Raumalle paikallistukea |
|
Urheiluseurat aktiivisia lasten ja nuorten toiminnan kehittäjiä Seuratukea jaetaan 1 400 000 euroaLasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen myönnettiin paikallistukea 986 hankkeelle. Seuroille jaetaan tukea yhteensä 1 400 000 euroa, mikä on miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä veikkausvoittovaroja. Urheiluseurat hakivat paikallistukea peräti 7,3 miljoonaa euroa. Hakemuksia tuli yhteensä 2070, joista hieman alle puolet sai tukea. – Hakemusten suuri määrä on hyvä osoitus urheiluseurojen halusta kehittää ja laajentaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Tänä vuonna tukisumman kasvu oli merkittävä, mutta tuen tarve on selvästi vielä tätäkin suurempi. Jos nyt jaetun tuen jakaisi kaikille urheiluseurojen toiminnassa mukana oleville lapsille, niin se tarkoittaa, että tukea tulisi kolme euroa jokaista urheilevaa lasta kohden. Ruotsissa ja Norjassa valtion suora tuki urheiluseuroille on huomattavasti suurempi, Nuoren Suomen puheenjohtaja Mari Kiviniemi toteaa. Eniten tukea ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen
Paikallistukea jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen. Eniten tukea myönnettiin juuri näihin hankkeisiin, joissa seurat panostavat ohjaajien kouluttamiseen.
FC Rauma saa paikallistukea nuorten vaikuttamis- ja harrastehenkkeelleen. Hanketukea ohjataan nuorisojaokselle ja sen oman budjetin mahdollistamiseen sekä harrastemanagerin eli nuorten tutorin innostamiseen.
|
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|