| Seuran C-14 pojat pronssille Lahdessa |
|
FC Rauman C-14 pojat toivat pronssia viikonloppuna Lahdessa järjestetystä Lahti Soccer -turnauksesta.
Ensimmäinen positiivinen asia turnauksen kannalta koettiin jo hyvissä ajoin. Lähtö oli perjantaiaamuna vasta hieman ennen yhdeksää. Startti tapahtui Monnan Wembleyn edestä. Turnauksen ensimmäinen koitos oli iltapäivällä edessä. Vastaan asettui kovista perinteistä tunnettu Mikkelin Palloilijat. Mikkeli aloitti pelin todella räväkästi, johtaen viiden minuutin jälkeen jo 2-0. FCR pääsi otteluun mukaan valmennusjohdon pienellä taktisella muutoksella. Näin pystyttiin eliminoimaan MP:n kova hyökkäysarsenaali. Peli tasoittuikin huomattavasti. Tauolle mentiin samassa tilanteessa. Toisella jaksolla FC sai pallon kerran maaliinkin, mutta tuomari hylkäsi sen. MP kaunisteli lopussa numerot vielä 3-0. Joukkueelta kuitenkin erittäin hyvä taistelu.
Lauantaina aamupalaverin jälkeen kohdattiin Tampereen Ilves. FCR aloitti kovalla karvaamisella ja tämä tuottikin tulosta kolmen minuutin kohdalla. Pakki pakotettiin syöttämään valmentajan unelman eli poikittaissyötön puolustuspäässä. Syöttö jäi vajaaksi ja Joni Pool tuikkasi pallon tarkasti verkkoon. FC puolusti koko ottelun kurinalaisesti ja tarkasti. Niitti arkkuun saatiin, kun toisen jakson puolivälissä tehokas karvaus toimi jälleen. Tuloksena Ville Aallo tykitti pallon pömpeliin. Hieno 2-0 voitto.
Sunnuntaiaamun välierää Karhulan Peli-Karhuja vastaan odotettiin innolla jo heräämisestä asti. Ottelu ei kuitenkaan alkanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Peli oli nimittäin jo kahdeksan minuutin jälkeen 3-0 Karhuille. Maalien jälkeen FCR ryhdistäytyi hieman, mutta tulosta ei syntynyt. Pelaajillamme oli hieman hankaluuksia hyväksyä ottelun tuomarilinjaa. Tuloksena pelin jälkeen kaksi punaista korttia nasevien kommenttien antamisesta. Peli-Karhut eteni siis finaaliin numeroin 3-0. Paluumatkalla mitalijuhlat jatkuivat bussissa mahtavilla yhteisäänillä, joita ei välttämättä lauluiksi voi kutsua, mutta ääniksi kuitenkin. Joukkue jää nyt ansaitulle kesälomalle ja jatkaa touhujaan parin viikon kuluttua. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 04.07.2007 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|