FC Rauma 1996 - 2008

FCR:n B-tytöt lähtivät ennakkoluulottomasti sarjajohtajaa vastaan
FC Rauman B-tytöt matkustivat äitienpäivänä Espooseen pelaamaan I-divisoonan peliä FC Honka - FCR

Ensimmäinen puoliaika alkoi ennakkoluulottomasti FC Rauman tytöiltä. Peliä oli pelattu 5 minuuttia, kun Pauliina Paakkinen antoi upean läpisyötön ja Jenny Österman pääsi tekemään ensimmäisen ottelun maalin. FC Honka tuli hurjasti takaa-ajettuna ja teki tasoituksen ottelukellon näyttäessä 17.30. FC Rauman flikat eivät siitä lannistuneet vaan Heidi Sampolahti syötti Maija Autiolle kuudentoista rajalle ja Maijan vasuri puhui. Näin tytöt menivät johtoon 1-2. FC Honka ei horjunut vaan tasoitti luvut 2-2 12.minuutin kuluessa. Ensimmäinen puoliaika päättyi luvuin 2-3.

Toinen puoliaika alkoi FC Rauman muuttaessa taktiikkaansa, mutta maalia ei saatu aikaan ,kun vastustaja vastaavasti onnistui maalien teoissa. Ottelu päättyi lopulta FC Hongan voittoon 2-5.

- Ensimmäinen puoliaika oli hienoa taistelua ja maalipaikkoja oli enemmänkin, mutta Helsingin helle lamaannutti tytöt toisella puoliajalla täysin. Yleensä varma ja vahva puolustuksemme haparoi, kertoi valmentaja Oiva Päkkilä ja toteaa samaan hengenvetoon, ettei FC Honka ole turhaan sarjajohtaja.

Viimeksi päivitetty ( 12.05.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >
Olemme sinettiseura

Extranet






Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus