FC Rauma 1996 - 2008

FC Rauman C-tytöt tylyjä isäntiä
FC Rauman ykkösjoukkue voitti lauantaina 15.4 pidetyn C-tyttöjen turnauksen.

Lauantaiaamuna pelit aloitettiin klo 9.15 talviharjoitteluhallissa sekä stadionilla. Sää ei suosinut pelaajia ulkona, sillä vettä alkoi sataa aamulla ja kolme joukkuetta saivat  ottaa tuntumaa vesisateen liukastamalla stadionin kentällä. Aurinkokin näyttäytyi päivän kuluessa, mutta muuten sää oli pilvinen, mutta tyttöjen menoa se ei haitannut. Pelit olivat tiukkia ja nautittavaa katsottaa. Tyttöfutista parhaimmillaan. FC Rauman ykkösjoukkue voitti kaksi alkulohkon peliä ja yhden he pelasivat tasan FC Nokian kanssa. FC Rauman ykkösjoukkue voitti lohkonsa maalisuhteella ja näin tytöt pääsivät päivän finaaliotteluun. Finaalin vastustaja ratkesi vasta viimeisessä alkulohkon pelissä. Turnauksen voitosta taistelivat finaalissa FCRauma 1 ja vastaan tuli Ylöjärven Ilves. FC Rauman tytöt voittivat pelin lukemin 4 - 0. Pronssiottelussa olivat vastakkain FC Nokia ja PIF Paraisilta. FC Nokia vei voiton numeroin 2 - 0. FC Rauma2 joukkue oli mukana tuoreella, uudella joukkueella, jossa oli mukana pelaajia, jotka ovat aloittaneet futiksen harrastuksen vasta viikko tai muutama kuukausi sitten. Tytöt pelasivat ennakkoluulottomasti, taistelivat joka pallosta ja nauttivat pelaamisesta ensimmäisessä turnauksessaan. Joukkueessa on 2/3 osaa -93 syntyneitä tyttöjä. Hatun nosto tytöille. Hienosti taisteltu joka peli ja kannustusta ei puuttunut joukkuekavereilta. Joka joukkeesta valittiin tsempparipelaajat. Tsempparit joukkuettain: FC Rauma1 Petra Patronen, Ylöjärven Ilves Suvi Vahterinmäki, FC Nokia Sonja Alanen, PIF Anna Sjöblom, Nicefutis Mariam Magomedov, Maskun Palloseura Jenna Hiltunen, Vanhankylän alku Heidi-Mari Hellgren ja FC Rauma2 Jenna Reivolahti. 

PÄÄSIÄISTURNAUKSEN TULOKSET 

  FC Rauma1  VAlku  3 - 0     
  FC Nokia  MaPSi  1 - 0     
  FC Rauma2  NiceF  0 - 4     
  Ylöjärven Ilves  PIF  1 - 0     
  VAlku  MaPS  0 - 1     
  FC Rauma1  FC Nokia  0 - 0     
  PIF  FC Rauma2  5 - 0     
  NiceF  Ylöjärven Ilves  0 - 1     
  FC Nokia  VAlku  4 - 0     
  FC Rauma1  MaPS  3 - 0     
  FC Rauma2  Ylöjärven Ilves  0 - 1     
  NiceF  PIF  0 - 3     
             
A4 - B4  VAlku  FC Rauma2  1 - 0     
A3 - B3  MaPS  NiceF  1 - 2     
A2 - B2  FC Nokia  PIF  2 - 0     
A1 - B1  FC Rauma1  Ylöjärven Ilves  4 - 0     

1. FC Rauma1
2. Ylöjärven Ilves
3. FC Nokia
4. PIF
5. NiceF
6.MaPS
7. VAlku
8. FC Rauma2

Image
Image
Image
Image

Viimeksi päivitetty ( 16.04.2006 )
 
< Edellinen   Seuraava >
Olemme sinettiseura

Extranet






Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus