FC Rauma 1996 - 2008

FC Rauman B-tyttöjen sarja alkoi voitolla
FC Rauman B-tytöt aloittivat I-divisioonan syyskierroksen sarjansa sunnuntaina 3.8. Vastaan saatiin VPS Vaasasta.

Ilma oli muuttunut viikon helteestä tihkusateeksi.

Syyskierroksen ensimmäinen peli alkoi lupaavasti. Jazmina Lehtovirran loistavasta läpisyötöstä Veera Korsi pääsi yksin läpi ja aikaa oli harkita mihin pallon sijoittaa. 1-0 johtomaali vasempaan yläkulmaan. Peliä oli pelattu vain 2 minuutttia. Kauan ei johtomaalista saatu nauttia. VPS rankaisi lähes välittömästi FC Rauman tyttöjen johtomaalin jälkeen. VPS:n no 7 Katrin Kouchehbaghi teki VPS:n tasoitusmaalin.

Ensimmäisellä puoliajalla vastustaja määräsi tahdin vaikka maalintekopaikkoihin VPS ei yltänyt. FC Rauman pelaaja Jenny Österman pääsi yksin läpi, mutta nosti pallon yli maalin.

Puoliajalla tehtiin muutama vaihdos. Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen loppui, mutta pikkuhiljaa ote alkoi siirtyä kotijoukkueelle. Sampolahden Heidin mukana kentälle tuli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Maija Autio kolisteli tolppaa, Netta Hannulan kova veto suoraan päin maalivahtia, kunnes 6 minuuttia ennen loppua Heidi Sampolahti taisteli pallon väkisin maaliin.

Loppu pelattiin varman päälle. Kolme pistettä HYVÄ ALKU - totesi valmentaja Oiva Päkkilä.

Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Jenny Österman ja VPS:sta Katrin Kouchehbaghi.

Erityiset kiitokset tulevat yleisölle, joita oli saapunut paikalle hyvin tihkusateesta huolimatta. Yleisö innostui toisella puoliajalla kannustamaan FC Rauman tyttöjä hurjaan johtomaalin tekoon, joka saatiinkin nähdä pelikellon näyttäessä 74 minuuttia. Tytöt kommentoivat, että yleisön kannustus antaa aina ylimääräistä voimaa vaikka maitohapot jylläävät jaloissa. KIITOS yleisölle, tästä on hyvä jatkaa.

Viimeksi päivitetty ( 11.08.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >