FC Rauma 1996 - 2008

C- juniorit turnausvoittoon Vammalassa (28.4.2007)
Tasainen loppuottelu kääntyi lopulta raumalaisille.
Joukkue lähti Vammalaan 17 pelaajan voimin. Pelaajat asettivat tavoitteeksi viime kauden sijoituksen parantamisen ja tavoitekin täyttyi. Ensimmäisessä ottelussa paikallinen FC VapsiD13 oli päivän alkupala 5-1 voitolla. Vastus kuitenkin koko ajan koveni ja seuraava peli oli jo tasaisempaa vääntöä. FC Rauma oli kuitenkin 2-0 maalein FC Kangasalaa tarkempi. Loppuottelu oli Janakkalan Palloa vastaan. Se oli kahden väsyneen joukkueen taistelua. Voittaja saatiinkin selville vasta rankkareilla, joissa FC Rauman kolme ensimmäistä laukojaa kaikki onnistuivat ja turnausvoitto Raumalle 3-1.
Toiseksi sijoittui siis JanPa, kolmas oli FC VapsiD13 ennen FC VapsiC14 joukkuetta. FC Kangasala ja NoPS sijoittui sijoille 5-6.
Turnauksen tsemppipelaajaksi valittiin Tuomas Gustafsson. Muita palkittuja joukkueesta "ratkaisija" Juuso Ruohonen, "raataja" Jere Maikola sekä joukkueen "pilkkuspesialisti" Aleksi Kujala.
Viime vuoden turnauksessa Puistola vei muuten kirkkaimmat mitalit, jolloin oltiin myös rankkarikisassa. Silloin pilkulta ammuttiin yhteensä peräti 20 laukausta.


Joukkueen sivuilta näet kaikki turnaukset ja sijoitukset, joissa porukka on matkannut. Tämä turnaus oli joukkueen 34:s turnaus.
http://www.fcrauma.com/index.php?option=com_content&task=view&id=41&Itemid=49
Viimeksi päivitetty ( 08.05.2007 )
 
Seuraava >