FC Rauma 1996 - 2008

FC Rauma askeleen lähempänä Cupin voittoa

FC Rauman edustusjoukkue eteni Suomen Cupissa neljännelle kierrokselle kaadettuaan Musan Salaman kolmannen kierroksen ottelussa luvuin 0-1 (0-1).

Image
Image
Image
Torstaina 11.5. Äijänsuolle Suomen Cupissa vastaan asettuu FC Korsholm Mustasaaresta.

Musan Salama ja FC Rauma kohtasivat Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa torstaina 4.5. Ottelusta odotettiin kahden taidokkaan joukkueen tasaista vääntöä.

Ensimmäisen jakson alku oli molemmilta joukkueilta tunnustelua, mutta peli alkoi kuitenkin kulkea mallikkaasti mitä pidemmälle puoliaika eteni. Joukkueet liikuttelivat palloa hyvin ja muutama laukaisupaikkakin saatiin luotua. Ottelun ainoa maali nähtiin 25. minuutin kohdalla. Raumalaisista Jesse Wallenius sai pallon laitaan, josta hän syötti pallon taidokkaasti Lauri Gustafssonille. "Kustu" ampui putoavan lehden maalia kohti. Pallo pamahti yläriman kautta maaliviivalle ja siitä takaisin kentälle, mistä Cupissa jo neljännen maalin tehnyt Hannu Lehtinen puski pallon maaliin.

Toisella jaksolla MuSa alkoi hyökätä erittäin voimakkaasti. Se vyörytti hyökkäyksiä FC Rauman maalille. Kerta kerran jälkeen raumalaisten puolustus ja eritoten jälleen kerran maalivahti Juha Vanne erinomaisine torjuntoineen saivat pidettyä maalin puhtaana.

 
Image
Image
 
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
Image
 
     

 

Viimeksi päivitetty ( 11.05.2006 )
 
< Edellinen   Seuraava >
Olemme sinettiseura

Extranet






Salasana unohtunut?
Ei vielä käyttäjätunnusta? Luo tunnus