|
FC Rauma otti varman oloisen voiton Musan Salamasta Kolmosessa. Kone kuitenkin yskähtelee vielä hieman, mutta parempaan ollaan koko ajan menossa kuten kuuluukin. FC Rauman maalareina toimivat Sami Laine ja Janne Koivisto.
FC Rauman edustus otti kolme pistettä tiistaina 17.5. Musa Salaman kakkosjoukkueelta. Ottelu päättyi lukemiin 2-0. Ottelu alkoi hieman yskähdellen ja hyökkäyksien rakentelu ontui huomattavasti. Muutamia maalipaikkoja saatiin luotua jo ensimmäisellä jaksolla, mutta vetoja ei saatu oikein kunnolla edes maali kohti. Toiselle jaksolle FC Rauma tuli sisuuntuneena ja se näkyikin joukkueen otteissa. Ensimmäinen maali tuli vaihtomies Jaakko Elsilän mahtavasta keskityksestä. Sami Laine otti pallon pehmeästi rinnallensa ja tykitti raumalaisten ensimmäisen maalin. Lopullisen niitin MuSan arkkuun löi Janne Koivisto, joka laittoi pallon vastuttamattomasti verkkoon, jälleen Jaakko Elsilän loistavasta keskityksestä. MuSa yritti kovasti maalia, mutta raumalaisten puolustus pysyi kovana loppuun asti ja missään vaiheessa ei ollut lainkaan hätää. Maalillaan Jaane Koivisto siirtyi FC Rauman maalipörssin kärkeen. Maalisarake näyttää nyt kahta maalia. |