FC Rauma 1996 - 2008

Ruutupaidat kaatui jännittävien hetkien jälkeen
FC Rauma jatkaa tappiottomien otteluiden putkeaan kun se kaatoi loppiaisena kotonaan Ruutupaidat lukemin 3-2.

Sarjaan ennakkosuosikkina lähteneet Ruutupaidat tiedettiin jo ennen ottelua vaikeaksi vastustajaksi. Varsinkin joukkueen targettina häärinyt Tomislav Krstevski aiheutti jatkuvalla syötöllä päänvaivaa vihreävalkoisille. Fyysiseltä preesensiltään Shefki Kuqilta näyttävä Krstevski iski vierailijat johtoon 9. minuutin pelin jälkeen. Tämän jälkeen FC sai pyöritettyä tovin palloa vierailijoiden päädyssä, kunnes Niila Asunmaan temput olivat liikaa ja Ruutupaidat joutuivat rikkomaan vapaapotkun arvoisesti. Vapaapotkua antamaan mennyt Jere Kyrkkö ei erehtynyt, vaan tasoitti lukemiksi 1-1 jotka jäivät myös taululle tauolle mentäessä.

Toinen puoliaika alkoi yhtä tasaisisa merkeissä kuin ensimmäinenki. Molemmilla joukkueilla oli paikkoja, mutta maalivahdit kummassakin päässä pelasivat loistavaa peliä. Noin 35min kohdilla vieraiden parhaana palkittu Krstevski oli kuitenkin jälleen pahanteossa. Sivurajakuvion päätteeksi palloa saatiin taas kaivaa isäntien verkosta. FC Rauma otti maalin jälkeen aikalisän ja lähti pyörittämään reikäpaidan kanssa ylivoimaa. Ajassa 38.46 tämä tuottikin tulosta kun Niila Asunmaa antoi lapikkaansa puhua ja toi kotijoukkueen tasoihin. Ottelun viimeinen minuutti oli hirveää rallia päästä toiseen. Molemmat tuhlailivat vuorotellen paikkoja, mutta 20sek ennen loppua kotiyleisö ratkesi liitoksistaan. Jesse Wallenius vapautti Juha Saarikosken ja Jere Kyrkön 2v1 hyökkäykseen jonka vieraiden pelaaja lopulta tökkäsi omaan maaliin. Ruutupaidat eivät kuitenkaan luovuttaneet vaikka aika olikin käymässä vähiin. Lopussa alati vaarallinen Krstevski kolautti pallon vielä tolppaan ja maalissa dominoinut Juha Vanne otti muutaman paraatipelastuksen. Pallo ei kuitenkaan FC Rauman verkkoon enää löytänyt ja tärkeät kolme pistettä jäivät Raumalle.

    Tähdet

Kulta: Tomislav Krstevski                                             Hopea: Jere Kyrkkö                                                       Pronssi: Niila Asunmaa 

Viimeksi päivitetty ( 13.01.2012 )
 
Olemme sinettiseura

Extranet






Salasana unohtunut?