FC Rauma 1996 - 2008

P-Iirot voitti paikallispelin 1-0
FC Rauma hävisi derbyn niukasti, mutta pelasi kunniakkaasti. Ottelun ainoa maali syntyi 65. minuutilla Kimmo Hörkön rankkarimaalilla. 

Etukäteen selvästi vahvempi Iirot aloitti parhaalla miehistöllään. Kotijoukkueesta puuttuivat mm. tärkeät pelaajat Niko Valtonen ja Jukka Raivio. Runsaslukuinen yleisö oli saapunut paikalle seuraamaan tätä Rauma-päivän kunniaksi arvottua Suomen Cupin paikallisottelua.  

Ensimmäinen jakso alkoi vahvalla Iiro-hallinnalla: FC:n maalivahti Juha Vanne torjui kuitenkin hienosti Nico Rinteen rynnistyksen 5. minuutilla ja Kimmo Hörkön vedon 11. minuutilla. FC:n puolustus joutui ajoittain vaikeuksiin ja Iirojen paine toi lukuisia kulmatilanteita.

 

Pelin 26. minuutilla Iirojen Patrick Urmson ajettiin ulos saatuaan toisen keltaisen kortin ja peli sai uuden käänteen. Kotijoukkue pystyi pitämään enemmän palloa ja sai luotua myös maalitilanteita. Juha Puotiniemi puski vaarallisesti 28. minuutilla ja Lauri Gustafssonin komea laukaus 40. minuutilla osui ylärimaan.

 

Toisen jakson alussa alkoi jatkuvasti yltyvä sade, joka muuttui ensin rännäksi ja ottelun lopussa lumeksi. Vajaamiehistöinen Iirot ei tätä kuitenkaan harmitellut, vaan pystyi pitämään palloa ja luomaan tilanteita. Kotijoukkueen peli oli toisella jaksolla selvästi heikompaa, eikä se pystynyt luomaan maalipaikkoja Iirojen maalille.

 

Ottelun ratkaisu nähtiin 65. minuutilla, jolloin muuten hyvin pelannut FC:n puolustus joutui rikkomaan Iiro-hyökkääjää ja pallo vietiin pilkulle. Kimmo Hörkkö latasi pallon voimalla ja varmasti maaliin. Ottelun lopussa FC Rauma ei enää jaksanut painostaa ja luoda tilanteita.

 

Kotijoukkueen valmentaja Pekka Wallenius oli tyytyväinen joukkueen, ja erityisesti sen puolustuksen, esitykseen. Ilme oli taisteleva sekä yritteliäs ja sovitut asiat pitivät. Joukkueiden välinen ero tuli esille lopussa toisella jaksolla, jolla laadukkaasti harjoitellut Iirot oli selvästi fyysisesti vahvempi, vaikka pelasikin vajaalla suurimman osan ottelua.

 

Ottelun kokoonpanot:

 

FC Rauma:

Juha Vanne, Jesse Wallenius, Teemu Sandström, Juha Puotiniemi (73. Juha Saarikoski), Lauri Gustafsson (79. Ville Siivonen), Jaakko Elsilä, Niila Asunmaa, Jere Kyrkkö (60. Marko Kuttila), Justus Suonmaa, Sami Laine, Ville Heino

P-Iirot:

Justus Uussaari, Iiro Aalto, Kimmo Hörkkö, Juho Torkkeli, Saku Peltonen (74. Peetu Peltonen), Kasper Nyholm, Patrick Urmson, Nico Rinne (53. Oskar Nyholm), Vasile Marchis, Antti Koskinen, Roope Raunio (73. Juho Patola)

 

Ottelun parhaat pelaajat:

 

Justus Suonmaa ja Ville Heino FC Rauma, Juho Torkkeli ja Antti Koskinen Iirot

 

Ottelun tuomaristo:

 

Niko Parviainen, Samuli Kostiainen, Juho Saarinen

 

Yleisömäärä:

 

n. 437

Viimeksi päivitetty ( 17.04.2010 )