| Kausi ohi |
|
FC Rauman edustuksen kausi päättyi pettymykseen ja putoamiseen. Kauden yhteenveto valmennuksen näkökulmasta.
Jo kauden alettua oli nähtävissä, että kaudesta tulee vaikea. Runkopelaajista koostunut futsal-joukkue päätti oman kautensa vasta maaliskuun alussa ja futisjoukkueen kausi piti aloittaa lähes samoilta jaloilta. Fyysinen valmistautuminen kauteen olisi jotenkin ehditty hoitaa, mutta henkisellä puolella aika ei riittänyt tilanteen "nollaamiseen". Joukkueen toimintaan sitoutuminen ei ollut riittävää. Sarjan alettua suurin ongelma olikin edes kentällisen saaminen kokoon peleihin. Maalivahtiongelmaan saatin laina-apu Porista, Jussi Haapala, joka rauhoitti joukkueen. Jussi pelasi loukkaantumisista huolimatta hyvän kauden. Alkukaudella pisteitä saatiin raavittua, mutta loppukauteen mennessä joukkueen ongelmat kasvoivat. Tuli muutamia pahoja loukkaantumisia, peleissä omista paikoista ei saatu maaleja, jonka jälkeen vastustaja pääsi kuittaamaan monestikin uskomattoman hyvällä prosentilla maaleja. Ja kun onnistumisia ei tullut, loppukaudesta tuli erittäin murheellinen: jatkuvia rökäletappioita kotona ja vieraissa. Edustuksen jatko on vaakalaudalla. Saadaanko joukkuetta (taustat & pelaajat) kokoon? Yhdistyykö reservien ja FCn edustus? Aika näyttänee. |