FC Rauma 1996 - 2008

FC Rauman miehet suuntaavat Tampereelle
Vihreävalkoisten taival kolmosessa jatkuu kun joukkue matkustaa TKT:n vieraaksi.

Maalinteon kanssa kahdessa edellisessä ottelussa tuskaillut FC lähtee hakemaan täyttä pistepottia Tampereelta TKT:n kustannuksella. Ilme harjoituksissa on ollut hyvä viime aikoina, ja myös pelaajapuolelle on saatu muutama vahvistus parin hiljaisemman viikon jälkeen. Vihreävalkoisten maalissa debyyttinsä tekee MuSa:sta siirtyvä Jussi Haapala, joka on kaivattu lisä joukkueeseen. Myös Jaakko Elsilän paluu kentille on enemmän kuin todennäköistä lauantain ottelussa. Joukkueen kuntopuolikin alkaa näyttämään paremmalta päivä päivältä, joten pikkuhiljaa on lupa odottaa myös pisteitä.

Kotijoukkue TKT on aloittanut kautensa hieman ennakoitua paremmin, mutta sarjan tasaisuuden takia ei vielä kannata vetää johtopäätöksiä sarjataulukon perusteella. Varmaa on että vastassa on nuori ja liikkuva joukkue. FC Rauma ja TKT kohtasivat harjoitusottelussa ennen kauden alkua. Ottelu päättyi tällöin Vihreävalkoisten 4-2 voittoon.

Lauantaina klo 16.00  kaukajärven kentällä  TKT - FC Rauma