| Edustus poistui ilman pisteitä Hämeenlinnasta |
|
Katseet on silti suunnattu tulevaan.
FC Rauman miehet saivat huonoimman mahdollisen alun Härmän vieraana lauantaina. Jo kolmentoista sekunnin pelin jälkeen pallo oli vieraiden verkossa. Tästä muutama minuutti eteenpäin ja kotijoukkue juhli jälleen. Vihreävalkoiset eivät missään vaiheessa luovuttaneet, mutta kotijoukkue Härmä oli kuitenkin terävämpi maalipaikoissaan ja tauolle poistuttiin 3-0 lukemissa. Toinen puoliaika alkoi pienellä FC Rauman painostuksella, mutta 60minuutin kohdalla vierailijoiden kunto alkoi loppumaan ja ote siirtyi Härmälle. Ilman vaihtomiehiä matkassa olleet vierailijat sortuivatkin liialliseen näppäryyteensä ja palloa ei saatu toimitettua enää n. 30metristä ylöspäin kotijoukkueen maalista. Suoraviivaisuuden puute onkin näkynyt joukkueen otteissa. Härmä kaunisteli ottelun lopussa lukemiksi 4-0 ja täten FC lähti pettyneissä tunnelmissa kohti Raumaa. Tiistaina FC Rauman vieraaksi saapuu EuPa. Euran ylpeys on aloittanut kautensa ailahdellen aivan kuten FC Rauma. Joukkueen kuntokäyrä näyttää kuitenkin olevan nousujohteinen, sillä edellisellä kierroksella EuPa kaatoi PS-44 lukemin 3-2. Rauman ja Euran väliset ottelut ovat aina olleet tasaisia eikä sarjataulukon sen hetkisillä sijoituksilla ole ollut merkitystä. Molemmat joukkueet ovat tunnetusti taistelleet kärkisijoista jo edesmenneessä Satakunnan Kolmosessa. Tällä hetkellä kuitenkin molemmat hakevat vielä paikkaansa uudessa sarjassa, joten täyden pistepotin eteen joutuu tekemään töitä. Vihreävalkoisten pelaapula ei ota helpottaakseen. Tällä kertaa FC saa kuitenkin maalin suulleen maalivahdin kärkipelaajan sijaan. Pelitapaa ei tulla muuttamaan vaikka alkukaudella joukkue onkin päästänyt totuttua enemmän maaleja sekä kärsinyt pienestä tehottomuudesta. Valmentaja Sami Laine uskookin tulosta syntyvän kunhan kausi etenee ja joukkueen kunto paranee. Tiistaina 10.5 klo 19.00 FC Rauma - EuPa Äijänsuon stadionilla! |