| Edustus palasi tappio niskassa Tampereelta |
|
FC Rauman miesten tappioputki sai jatkoa. Tällä kertaa TKT oli parempi luvuin 2-0 (0-0). Ensimmäinen puoliaika oli molemmilta joukkueilta tasaista vääntöä, mutta tauolle lähdettiin tasatilanteessa. Maalipaikkoja oli molemmissa päissä, ja varsinkin vihreävalkoiset tuhlasivat muutaman avopaikan. Maalinteko onkin muodostunut joukkueen ongelmaksi viime aikoina, sillä kyseessä oli jo kolmas perättäinen ottelu ilman tehtyä maalia. Toisella puoliajalla raumalaisten kunto loppuikin taas totuttuun tapaan 70minuutin kohdalla. Ilman vaihtomiehiä jälleen kerran matkassa ollut joukkue ei pystynyt enään vastaamaan isäntien liikkeeseen, ja pitkän painostuksen päätteeksi TKT siirtyi 1-0 johtoon. Toisen maalinsa kotijoukkue viimeisteli kyseenalaisen rankkarin päätteeksi 80. min kohdilla, ja ottelu oli sillä selvä. FC ei enään saanut painostusta aikaiseksi ja viimeiset kymmenen minuuttia olikin pelailua. Pelaajavalmentaja Sami Laine on syystäkin ollut mietteliäällä tuulella viime aikoina. Kolme tappiota ja maalitonta ottelua putkeen ovat tiputtaneet vihreävalkoiset sarjataulukon hännille. |