FC Rauma 1996 - 2008

Edustukselle kauden avauksesta kolme pistettä

FC Rauman edustusjoukkue otti vakuuttavan voiton Kolmosen avausottelussaan. Musan Salaman kakkosjoukkue kaatui vieraissa lukemin 0-2 (0-1). Maalintekijöinä kunnostautuivat Ville Heino ja Hannu Lehtinen rangaistuspilkulta.


Ottelu alkoi hieman tunnustellen ja raumalaisten totuutellessa luonnonnurmen oikkuihin. Pelin alkua hallitsikin hieman MuSa luomalla muutaman vaarallisen maalinedushässäkän. Nämä tilanteet FC Rauman maalivahti Juha Vanne hoiti kuitenkin ammattilaisen viileydellä. Pikkuhiljaa ote siirtyikin raumalaisille. Maalipaikkoja rakennettiin kerta toisensa perään, kuitenkin tuloksetta. MuSa pyrki kovanlaisesti rikkomaan peliä jo keskikentällä. Raumalaisten hohdokas pelinrakentelu tuotti tulosta aivan ensimmäisen jakson lopulla. Kuttila rakensi paikan Ville Heinon kautta Hannu Lehtiselle. Tuulennopea "Hane" ei kuitenkaan aivan ehtinyt pystypalloon, mutta maalivahdin purku epäonnistui ja se meni suoraan Heinon jalkaan. "Wilbur" sijoitti pallon tarkasti tyhjään maaliin, näin tauolle mentiin vieraiden 0-1 johtolukemissa.

Toisella jaksolla MuSa keskittyi vieläkin enemmän vain FC Rauman jalkoihin. Tästä esimakua saatiin jo viisi minuuttia pelin jatkumisen jälkeen kun FC Rauma sai rangaistuspotkun. Tämän Hannu Lehtinen laittoi varmasti sisään. Maalin jälkeen ottelun luonne muuttui. Mustelmia tuli jalkoihin ja vähän muuallekin ja kortteja viuhui kuin villinlännen pokeripöydässä. Ottelun ratkaisu olikin pitkälti se, että raumalaisten hermokontrolli piti loppuun asti. Loppu peli olikin sitten vain lähinnä pelailua. MuSa sai muutaman kerran vaarallisen näköisen tilanteen raumalaisten maalille, muuta tuloksetta.

Viimeksi päivitetty ( 31.05.2006 )